Suositut kouluttajat

Luennoitsija.fi palvelun parhaat kouluttajat kuulijoiden arvioiden perusteella. Arvosanan lisäksi kouluttajien järjestykseen vaikuttaa myös arvioiden lukumäärä.
Yhteensä 10 tulosta - näytetään 1 - 10  
 
 
Mikko Kalliola
"Valtaosa ihmisistä odottaa, että joku tulisi ja pelastaisi heidät. Näkisi heidän erinomaisuutensa ja nostaisi heidät kurjan arjen yläpuolelle. Mutta kukaan ei ole tulossa. Päivästä toiseen he raahustavat zombeina konttoreihin ja verstaisiin. Tekevät samoja rutiinitoistoja, kuin edellisinä päivinä, unelmoiden eläkkeestä. Minun tehtäväni on kuolleistaherättää tämä kansakunta, saada ihmiset innostumaan työstään,...
Mikko Kalliola UUSI KOULUTTAJA
 
5.0 (19)
 
Pauliina Mäkelä, Kinda Oy
Kinda Oy:n viestintäkouluttajana, sparraajana ja valmentajana toimii sosiaalisen median kiltteyden lähettiläs ja vuonna 2009 “Suomen ensimmäinen Twitter-kuningatar” lempinimen Twitter-käyttäjiltä saanut Pauliina Mäkelä. Hän on erikoistunut sosiaalisen median, viestinnän, osaamisen hallinnan, robotiikan, tapahtumajärjestämisen, yhteisömanageroinnin, liveraportoinnin ja mediakasvatuksen alueilla. Hän on kouluttanut ja konsultoinut Kinda Oy:n kautta vuodesta 2010 lähtien ympäri...
 
5.0 (3)
 
Tommi Tossavainen
Työskentelen Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa mediakasvatuksen suunnittelijana, jonka lisäksi koulutan sosiaalisesta mediasta, mediakasvatuksesta ja teknologisesta kehityksestä. Osana päätyötäni toimin aktiivisesti EU-rahoitteisessa Better Internet for Kids hankkeessa, jossa kymmenet Safer Internet Centret eri puolilla Eurooppaa työskentelevät turvallisemman Internetin edistämiseksi. Verkostossa jaettavan tiedon ansiosta pystyn tarjoamaan koulutuksissani tuoreinta tietoa...
Tommi Tossavainen Paljon katsottu
 
4.8 (10)
 
Terhi Lavonen
Olen työnohjaaja (STOry), kiireenkesytysvalmentaja® ja kolumnisti. Vähemmän virallisesti sanottuna: työskentelen työelämän mahdollisuuksien matkaoppaana ja aikavarkaiden apunitistäjänä ja tarvittaessa teen myös pomminpurkajan hommia. Työelämävalmennukset ja työhyvinvointiluennot kuuluvat vahvasti osaamiseeni. Autan asiakkaitani keskittymään olennaiseen, löytämään omat mahdollisuutensa ja saamaan aikaan vähemmällä enemmän. Vakavasti, mutta ilolla. ...
 
4.9 (2)
 
Tlaituri1++ rajattu ja pienenetty 2014.jpg
Olen KM, tietokirjailija ja coach. Tarjoan henkilökohtaista ja pienryhmävalmennusta sekä pidän esityksiä isommille ryhmille. Asiantuntemusalueeni ovat uraohjaus työnhakuohjaus itsensä johtaminen henkilökohtainen kehittyminen ajankäytön kehittäminen Internet-markkinointi...
 
4.7 (7)
 
Jevgeni Särki
Rohkeuskouluttaja Jevgeni Särki ja yrityksensä Rohkeuskoulu: Olen ammattipuhuja, tietokirjailija ja bloggaaja. Järjestän työpajoja, luennoin kouluissa ja puhun organisaatioissa rohkeudesta, itsevarmuudesta sekä itsensä kehittämisestä. Yhdistelen mukaansatempaavaa teoriaa (oi kyllä, teoriakin voi olla mukaansatempaavaa!) ja tosielämän tarinoita tehokkaisiin, toiminnallisiin harjoituksiin. Näin...
 
4.7 (11)
 
Karla
Jäänmurtajat Oy järjestää käytännöllisiä ja innostavia luentoja, kursseja ja yksityisvalmennusta ihmissuhdetaidoista. Tarkempina aiheina ovat ensivaikutelma, itsevarmuus, keskustelun aloitus, small talk, keskustelutaidot, tutustuminen paremmin, flirttailu, neuvottelutaidot ja verkostoituminen. Koulutus on yhdistelmä teoriaa ja käytännön esimerkkejä sekä pienryhmässä tapahtuvaa keskustelua ja harjoittelua, ryhmän toiveiden mukaan. Kaikessa Jäänmurtajat-materiaalissa korostetaan aina muiden huomioonottamista...
Jäänmurtajat Oy Paljon katsottu
 
4.8 (3)
 
Minna Liminka
Olen hyvän työelämän kehittäjä. Olen tehnyt IT-alalla töitä yli 20 vuotta henkilöstöhallinnon ja viestinnän parissa. Nyt yrittäjänä jatkan missioni parissa, sillä uskon, että onnellinen ihminen on tuottavampi. Olen pitänyt puheenvuoroja ja valmennuksia mm. aiheista: Onnellinen ihminen on tuottavampi...
Minna Liminka UUSI KOULUTTAJA
 
4.8 (2)
 
Sanna Jylänki / Redesan Oy
Sanna Jylänki / Redesan Oy Innostava, kannustava ja ihmisläheinen yrityssparraaja, someaktiivi sekä kouluttaja joka rakastaa esiintymistä. Erikoisuutena on puhua asioista rautalankamalleilla, ihmisten kielellä. Sanna Jylänki tuntee erityisesti yksin- ja kaksinyrittäjien arkea ja on jo 80-luvalta saakka ollut innostunut myös tietotekniikasta sekä esiintymisestä. Loistava kombinaatio monialaisesti. Kokemusperäisesti...
Sanna Jylänki Paljon katsottu
 
4.8 (2)
 
Mikko Meriläinen
Olen pelikasvatukseen erikoistunut väitöskirjatutkija, mediakasvattaja ja pitkän linjan peliharrastaja. Olen kouluttanut ja työskennellyt itse sekä opettajana että ehkäisevässä päihdetyössä, ja tuottanut digitaaliseen pelaamiseen liittyvää materiaalia esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Olen esiintynyt usein valtakunnallisissa medioissa asiantuntijaroolissa lasten ja nuorten pelaamiseen liittyen. Luennoin monipuolisesti...
 
4.7 (3)
 
Yhteensä 10 tulosta - näytetään 1 - 10