Avoimesti arvioituja asiantuntijoita

Yhteensä 73 tulosta - näytetään 1 - 20  
1 2 3 4  
Lajittelujärjestys:  
 
Esa Linna
Olen päivätoimessani mediakasvatuksesta ja mediatoiminnasta vastaava nuorisonohjaaja, jonka vastuualueisiin kuuluvat myös viestinnän tehtävät ja nuorten tieto- ja neuvontatyö. Olen käynyt vetämässä kymmenen vuoden aikana ala- ja yläkoulun vanhempainiltoja, joiden aiheina ovat internet, sosiaalinen media ja digitaalinen pelaaminen, mediakasvatus ja pelikasvatus. Vanhemmuudesta...
Esa Linna UUSI KOULUTTAJA
 
0.0 (0)
 
Tommi Tossavainen
Työskentelen Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa mediakasvatuksen suunnittelijana, jonka lisäksi koulutan sosiaalisesta mediasta, mediakasvatuksesta ja teknologisesta kehityksestä. Osana päätyötäni toimin aktiivisesti EU-rahoitteisessa Better Internet for Kids hankkeessa, jossa kymmenet Safer Internet Centret eri puolilla Eurooppaa työskentelevät turvallisemman Internetin edistämiseksi. Verkostossa jaettavan tiedon ansiosta pystyn tarjoamaan koulutuksissani tuoreinta tietoa...
Tommi Tossavainen Paljon katsottu
 
4.8 (10)
 
Johnny von Wright
Johnny von Wright on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, motivoinnin, positiivisuuden, työhyvinvoinnin, tapahtuma-, elämys- ja seikkailutuotannon sekä globaalin luxury lifestylen ammattilainen, luovuuden sanansaattaja ja innovaattori. Kaiken ikäisille. Myös kouluille ym. suunnattuja nuorison attitude trainingia ym. Johnny pitää luentoja ja koulutuksia em. aiheista. Kaikki toteutettavissa kerta- ja sarjaluentoina/-koulutuksina yritysmaailmassa, oppilaitoksissa...
Johnny von Wright Paljon katsottu
 
0.0 (0)
 
Renja Reenpää
Renja Reenpää on Ahaa Helsinki Oy:n perustaja, muutos-, ja rakkausvalmentaja, esiintyjä sekä bloggaaja. Renja on ollut pidetty puhuja mm. Bain & Company:llä, Arvo Kokkosella ja The Happy Hamletissä (Ranskassa). Hänen elämänmakuisilla luennoillaan ja workshopeissa nojataan aina tutkittuun tietoon, jota yhdistetään monialaiseen kokemukseen. Hän...
Renja Reenpää UUSI KOULUTTAJA
 
0.0 (0)
 
SatuLidman.png
Olen historioitsija, väkivaltatutkija ja tietokirjailija. En pelkää tarttua kipeisiin, vaiettuihin ja juuri siksi niin kiinnostaviin aiheisiin. Pyrin purkamaan tabuja lempeästi ja kunnioituksella, ajatuksia herättäen. Monitieteistä näkökulmaani siivittävät niin kulttuuri- ja taidehistoria, sukupuolentutkimus kuin oikeudelliset ja psykologisetkin kysymyksenasettelut. Punaisena lankana ovat ihmisoikeudet. Puheenvuorojani ja...
 
0.0 (0)
 
Ollipekka Kangas
Puhun kuvien kanssa ja niiden kautta. Elän kuvien maailmassa. Kuvat ovat työni ja innoitukseni. Olen kuvatyöläinen ja kuvan ammattilainen niin opettajana kuin taitelijana. Taiteesta ja sen tekemisestä oppimiani asioita opetan myös muille. Olen toiminut kuvataideopettajana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella vuodesta 1996. Luennoin, pidän työpajoja tai konsultoin taiteesta,...
 
0.0 (0)
 
Terhi Lavonen
Olen työnohjaaja (STOry), kiireenkesytysvalmentaja® ja kolumnisti. Vähemmän virallisesti sanottuna: työskentelen työelämän mahdollisuuksien matkaoppaana ja aikavarkaiden apunitistäjänä ja tarvittaessa teen myös pomminpurkajan hommia. Työelämävalmennukset ja työhyvinvointiluennot kuuluvat vahvasti osaamiseeni. Autan asiakkaitani keskittymään olennaiseen, löytämään omat mahdollisuutensa ja saamaan aikaan vähemmällä enemmän. Vakavasti, mutta ilolla. ...
 
4.9 (2)
 
jalkijaa.jpg
Olen suomalaisesta surusta väitellyt filosofian tohtori ja tietokirjailija sekä sureva äiti ja tytär. Puhun surevia ja kuolemaa työssään kohtaaville sekä läheisensä menettäneille yksittäisillä luennoilla, koulutustilaisuuksissa ja työpajoissa. Ammennan uusimmasta tieteellisestä tiedosta, omasta tutkimustyöstäni sekä henkilökohtaisista menetyskokemuksistani. Haluan tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia ymmärtää surua ja surevia. Suoritettavan surutyön...
 
0.0 (0)
 
Mikko Kalliola
"Valtaosa ihmisistä odottaa, että joku tulisi ja pelastaisi heidät. Näkisi heidän erinomaisuutensa ja nostaisi heidät kurjan arjen yläpuolelle. Mutta kukaan ei ole tulossa. Päivästä toiseen he raahustavat zombeina konttoreihin ja verstaisiin. Tekevät samoja rutiinitoistoja, kuin edellisinä päivinä, unelmoiden eläkkeestä. Minun tehtäväni on kuolleistaherättää tämä kansakunta, saada ihmiset innostumaan työstään,...
 
5.0 (19)
 
Minna Liminka
Olen hyvän työelämän kehittäjä. Olen tehnyt IT-alalla töitä yli 20 vuotta henkilöstöhallinnon ja viestinnän parissa. Nyt yrittäjänä jatkan missioni parissa, sillä uskon, että onnellinen ihminen on tuottavampi. Olen pitänyt puheenvuoroja ja valmennuksia mm. aiheista: Onnellinen ihminen on tuottavampi...
 
4.8 (2)
 
Anneli Alatalo
PSYKOLOGIAN JA KASVATUSTIETEEN SOVELLUS: stressinhallinta ja hyvinvointi, vanhemmuus sekä lasten ja nuorten sosiaaliset taidot. KIELENHUOLTO JA KIRJOITTAMINEN Kehitysidea YTM, psykologi, MBB-terapeutti, suomen kielen ja viestintätaitojen kouluttaja/opettaja ja kirjailija. Palkkioni on Psykologiliiton suositusten mukainen 269–314 € / 45...
 
0.0 (0)
 
Karla
Jäänmurtajat Oy järjestää käytännöllisiä ja innostavia luentoja, kursseja ja yksityisvalmennusta ihmissuhdetaidoista. Tarkempina aiheina ovat ensivaikutelma, itsevarmuus, keskustelun aloitus, small talk, keskustelutaidot, tutustuminen paremmin, flirttailu, neuvottelutaidot ja verkostoituminen. Koulutus on yhdistelmä teoriaa ja käytännön esimerkkejä sekä pienryhmässä tapahtuvaa keskustelua ja harjoittelua, ryhmän toiveiden mukaan. Kaikessa Jäänmurtajat-materiaalissa korostetaan aina muiden huomioonottamista...
Jäänmurtajat Oy Paljon katsottu
 
4.8 (3)
 
Aila Wallin
Potentiaaliin panostavaa, innostavaa ja vuorovaikutteista kohtaamista koulutus- ja valmennustilanteissa, joissa asiantuntemusta jaetaan yhdessä.
 
0.0 (0)
 
Innostumo
Innostavia, valmennuksellisia luentoja itsensä johtamisesta, motivaatiosta ja jaksamisesta. Luennot sopivat yritysten, yhdistysten ja urheiluseurojen erilaisiin tilaisuuksiin jatapahtumiin: työhyvinvointipäiviin, koulutustilaisuuksiin tai hengen nostatukseen.
 
0.0 (0)
 
Pomon Enkelit
Vaikuttavia valmennuksia ja oivalluttavia teemaluentoja Haluatko lisätä innostusta ja onnistumisia? Haluatko konkreettisia täsmäratkaisuja ihmisten johtamiseen? Tarjoamme esimiesarviointeja, valmennuksia, coaching-sessioita sekä teemaluentoja isoillekin porukoille - esimiesten ja työyhteisöjen onnistumisen tueksi. Alla esimerkkejä ryhmätilaisuuksien teemoista. POMOILLE ...
 
0.0 (0)
 
Sanna Jylänki / Redesan Oy
Sanna Jylänki / Redesan Oy Innostava, kannustava ja ihmisläheinen yrityssparraaja, someaktiivi sekä kouluttaja joka rakastaa esiintymistä. Erikoisuutena on puhua asioista rautalankamalleilla, ihmisten kielellä. Sanna Jylänki tuntee erityisesti yksin- ja kaksinyrittäjien arkea ja on jo 80-luvalta saakka ollut innostunut myös tietotekniikasta sekä esiintymisestä. Loistava kombinaatio monialaisesti. Kokemusperäisesti...
Sanna Jylänki Paljon katsottu
 
4.8 (2)
 
Tarmo Toikkanen
Tarvitseeko organisaatiosi henkilöstö sparrausta tekijänoikeusasioissa? Kertausta perusteissa? Vastauksia tiettyihin ongelmiin? Opastusta Creative Commons -lisenssien käyttöön? Ota yhteyttä. Olen oppimispsykologi, tutkija, kirjailija ja kouluttaja. Olen erikoistunut opetussektorin tekijänoikeusongelmiin ja avointen sisältöjen hyödyntämiseen. Olipa tarpeesi lyhyt alustus aiheeseen videolinkin välityksellä, koko päivän työpaja tai jotain siltä väliltä, voin...
 
0.0 (0)
 
Johtaja on Media! Oy
KTT, MBA Jukka Saksi on Johtaja on Media! -konseptin rakentaja ja johtajuusviestinnän valmentaja. Hän auttaa yrityksiä rakentamaan itsestään monikanavaisia medioita. Jukka on toiminut 15 vuotta johtamistehtävissä ja tehnyt väitöskirjan johtajuuden murroksesta. Jukka on kirjoittanut kirjan "Johtaja on Media!", joka kuvastaa sitä, että johtajia seurataan monikanavaisemmin kuin koskaan. Johtajat kohtaavat...
 
0.0 (0)
 
Riikka Seppälä
Koulutan ilomielin sisältömarkkinointia monessa muodossa asiakkaan tarpeiden mukaan. Lainaus työnantajan sivuilta "Riikka on näkemyksellinen ja empaattinen markkinoinnin muutostöiden fasilitaattori ja hänelle on laaja-alainen, vuosien kokemus strategisen markkinoinnin rakentamisesta B2B asiakkaissa. Riikalla on asiakaslähtöinen mindset, syvä liiketoimintaosaaminen sekä ymmärrys viestinnän merkityksestä tuloksentekijänä ja hän...
 
0.0 (0)
 
Jevgeni Särki
Rohkeuskouluttaja Jevgeni Särki ja yrityksensä Rohkeuskoulu: Olen ammattipuhuja, tietokirjailija ja bloggaaja. Järjestän työpajoja, luennoin kouluissa ja puhun organisaatioissa rohkeudesta, itsevarmuudesta sekä itsensä kehittämisestä. Yhdistelen mukaansatempaavaa teoriaa (oi kyllä, teoriakin voi olla mukaansatempaavaa!) ja tosielämän tarinoita tehokkaisiin, toiminnallisiin harjoituksiin. Näin...
 
4.7 (11)
 
Yhteensä 73 tulosta - näytetään 1 - 20  
1 2 3 4