Yhteensä 6 kouluttajaa, joista tällä sivulla 1 - 6
Ordering
Heli Järvenpää.jpg
 
4.5 (1)
Kouluttajat
Olen ohjelmistoyritys Sysartin markkinointipäällikkö ja Suomen tubettajat ry:n koulutuspäällikkö. Osaan puhua sosiaalisesta mediasta ja digitaalisesta markkinoinnista ymmärrettävin termein. Kouluttajana kaivan esiin käytännön esimerkit ja uskallan kertoa paitsi onnistumisista, myös mokista (usein omistani). Tarjoan koulutusta esimerkiksi näistä teemoista: - Perustietoa tubettamisesta ja somesta markkinoijalle / asiantuntijalle....
Salla Virtanen / Sypriini
Salla Virtanen / Sypriini Uusi kouluttaja
 
0.0 (0)
Kouluttajat
Koulutan viestintään ja sosiaaliseen mediaan liittyviä aiheita erityisesti järjestöille ja pienille yrityksille. Koulutan myös työnhaun mahdollisuuksista sosiaalisessa mediassa. Koulutukseni ovat osallistavia, haluan saada kaikki osallistujat mukaan keskustelemaan ja tekemään.
Esa Linna
 
0.0 (0)
Kouluttajat
Esa Linna: Olen päivätoimessani mediakasvatuksesta ja mediatoiminnasta vastaava nuorisonohjaaja, jonka vastuualueisiin kuuluvat myös viestinnän tehtävät ja nuorten tieto- ja neuvontatyö. Olen käynyt vetämässä kymmenen vuoden aikana ala- ja yläkoulun vanhempainiltoja, joiden aiheina ovat internet, sosiaalinen media ja digitaalinen pelaaminen, mediakasvatus ja pelikasvatus....
Eve Koivula
 
0.0 (0)
Kouluttajat
Olen Periscope-pioneeri, markkinointistrategi ja kaksinkertainen kahvakuulaurheilun maailmanmestari. Sparraan voimaa, kestävyyttä ja elastisuutta bisneksiin ja ihmisiin sisältömarkkinoinnin ja kahvakuulan avulla. Tekniikkalajeja molemmat!
Aino Laakso
 
0.0 (0)
Kouluttajat
Olen viestinnän ja johtamisen asiantuntija ja viestintäkonsultti. Koulutan ja luennoin yrityksille ja organisaatioille muun muassa mediasuhdetyöstä, viestinnästä esimiestyössä ja johtamisessa, henkilöbrändäyksestä, sosiaalisesta mediasta sekä poikkeustilanne- ja kriisiviestinnästä. Valmennan myös pienryhmiä ja yksilöitä hyödyntämään viestintää omassa työssään. Tavoitteenani on tehdä yritys- ja työyhteisöviestintään liittyviä ilmiöitä tutuksi ihan...
Oskari
InFlow Paljon katsottu
 
0.0 (0)
Kouluttajat

Yhteystiedot

Y-tunnus
23277184
Osoite
Asemakatu 7, 70110 KUOPIO
Yhteisöllinen viestintätoimisto InFlow on erityisesti sosiaalisen median hyödyntämiseen erikoistunut viestintätoimisto. Koulutamme ja konsultoimme yrityksiä ja yhteisöjä. Vahvuutenamme on erityisesti koulumaailma ja julkinen sektori. Hyödynnä vuorovaikutteisen verkon mahdollisuudet! Palvelujamme ovat mm. koulutukset (tvt opetuksessa, työkalujen käyttö...), tietoiskut ja luennot (mediakasvatus, vanhempainillat, oppilastilaisuudet...), webinaarit, selvitystyöt, oppaat,...
Yhteensä 6 kouluttajaa, joista tällä sivulla 1 - 6