Henri Hujala

Uusi kouluttaja
Henri Hujala
Henri Hujala
Henri Hujala

Yhteystiedot

Y-tunnus
3190701-9
Puhelin
0440313149

Muualla verkossa

Uskallus, asenne, innostus


Henri Hujala on arvomaailmansa hyvin tunteva nuori talousvalmennusyrittäjä, sijoittaja, sporttailija ja unelmien saavuttaja. Häntä kuvaillaan positiiviseksi, periksiantamattomaksi ja liikunnalliseksi innostajaksi, jonka luonteeseen kuuluu pieni pilke silmäkulmassa tilanteessa kuin tilanteessa. Hänet tunnetaan myös ajatusten herättäjänä ja vanhojen toimintatapojen rohkeana kyseenalaistajana.

Henri nousi suoraan koulunpenkiltä kesken opintojen Suomen suurimman kuplajalkapalloyrityksen johtoon. Seuraavana vuonna korona iski koko elämysalan maanrakoon. Hän johti yritystä läpi haastavien aikojen kohti onnistunutta yrityskauppaa. Tästä motivoituneena hän ryhtyi yrittäjäksi ja teki harrastuksestaan ammatin.

Henri on kävelevä esimerkki siitä, miten kovalla työllä, aidolla kiinnostuksella ja halulla oppia uutta voi saavuttaa elämässään itselleen tärkeitä asioita. Hän ei halua lokeroida ihmisten osaamista johonkin tutkintoon, vaan hän näkee yksilöistä kumpuavan aidon kiinnostuksen olevan merkittävästi suurempi asia. Henri on varttunut maatilalla, josta kumpuaa luova maalaisjärjellinen ajattelu sekä ongelmanratkaisukyky.

Henri Hujala tykkää puhua rahasta, sijoittamisesta, unelmista ja niiden saavuttamisesta ja ennen kaikkea auttaa ihmisiä näiden asioiden äärellä. Hänellä on kyky puhua vaikeista asioista selkeästi ja vedoten yleisön omiin esimerkkeihin. Henrin esiintymisestä huokuu nuoruuden energia, joka tarttuu kuulijoihin iästä riippumatta. Positiivisen elämänasenteen taustalla on hänen vahva halu nauttia elämästä tässä ja nyt, ei vasta sitten kun, mutta samaan aikaan tiedostaa, että tämän päivän valinnat vaikuttavat siihen, millaista elämää elämme 3-5 vuoden kuluttua. Hujala onkin konkreettinen esimerkki siitä, miten nykypäivän nautinnon ja tulevaisuuden haaveet voi yhdistää määrätietoisilla valinnoilla. Hän nostaa pinnalle ajattelumallin, jossa kieltojen sijaan mietitäänkin mitä saamme tehdä ja mitä kaikkea meillä jo on.

Kouluttaja-arviot

Kouluttajaa ei ole vielä arvioitu. Sinäkin voit arvioida kouluttajia, joiden koulutuksiin olet osallistunut.
Oletko rekisteröitynyt palveluun kouluttajana?
Kouluttaja-arvion osa-alueet
Asiantuntijuus
Perustuiko esitys tutkittuun tietoon vai omiin kokemuksiin.
Esiintyminen
Oliko esitys kiinnostava ja innostava vai puuduttava tai epäselvä.
Vuorovaikutus
Puhuiko esiintyjä itsekseen vai saiko yleisö osallistua esimerkiksi kysymyksillä.
Arvion lisätiedot
Kuvaile kouluttajan esiintymistä, asiantuntemusta ja vuorovaikutusta sanallisesti.